Tekstit

Ngong Ping, Lantau ja Victoria Peak Maijan kanssa

Kuva
Moni ehkä näkikin somesta, että Maija oli täällä käymässä. Olimme ensin viisi päivää Hongkongissa, sitten neljä päivää Singaporessa ja lopuksi vielä pari päivää täällä. Esimmäiset viisi päivää menivät pitkälti Hongkongin turistinähtävyyksiin tutustuessa, shoppaillessa ja syödessä. Otimme hotellin läheltä kouluani, jotta en joutunut olemaan tunneilta pois. Maija lensi tänne lauantaina ja ensimmäisen päivän otimme iisisti. Sunnuntaiaamuna lähdimme Ngong Ping 360° -köysiradalla Lantaun saarelle. Menimme metrolla Tung Chungin asemalle, josta kävelimme köysiradalle. Noin kuuden kilometrin matka köysiradalla Ngong Pingin kylään Lantaulle kesti 25 minuuttia. Kyösirata kulki meren ja vuoriston yllä. Näkymät olivat todella kauniit. Yhdensuuntainen matka maksoi alle 20 euroa ja menopaluun olisi saanut 25 eurolla. Lantaulla kävimme ihastelemassa vuoren päällä istuskelevaa Tian Tan Buddhaa, eli maailman suurinta pronssista buddhapatsasta. Sinne vei 260 porrasta ja portaiden puo...

Pilvenpiirtäjiä ja kuumia lähteitä Taiwanissa

Kuva
Heippa ja hyvää sianvuotta! Viime viikkoina on tapahtunut tosi paljon. Kirjoitettavaa siis riittäisi, mutta aika on ollut kortilla. Koitan kirjoitella useamman postauksen tällä viikolla viime viikkojen meiningeistä, jotta postauksista ei tule liian pitkiä. Aloitan yhdestä uudesta lempparimaastani, eli Taiwanista. Olin siis reilu viikko sitten kolmen päivän reissulla Kiinan tasavallassa, eli Taiwanissa. Lähinnä Taiwanin saaresta koostuva pikkuvaltio sijaitsee noin 700 kilometrin eli tunnin lentomatkan päässä Hongkongista. Lensimme Taiwanin pääkaupunkiin Taipeihin saksalaisten vaihtarikavereideni kanssa toissaviikon torstaiaamuna. Päällimmäisenä Taiwanista jäi mieleen edullinen hintataso, herkullinen ruoka ja ystävälliset ihmiset. Turisteja oli tosi vähän ja paikalliset olivat todella avuliaita. Olen yleensä reissuillani yöpynyt hotelleissa ja hostellissa olin ollut vain kerran aiemmin kun reissasin yksin Australiassa. Saksalaiset olivat valinneet meille hostellin Ta...

Lamma Island

Kuva
Heippa, viime aikoina on ollut kauheasti kivoja kiireitä ja siksi blogin päivittäminen on jäänyt. Blogiin siis tulossa useampi postaus viime viikon menoista, sillä haluan pitää nämä kohtuullisen mittaisina, mutta jakaa paljon kuvia. Hong Kong Island ja Victoria Peak Lamman saarelta Viime viikon sunnuntaina kävimme koulun järjestämällä retkellä Lamma Islandilla. Mukaan saivat lähteä kaikki asuintalossamme asuvat, mutta olimme lähinnä vaihtariporukalla, sillä saari ei kuulemma juurikaan kiinnosta paikallisia opiskelijoita. Lähdimme aikaisin aamulla yliopistolta Hong Kongin saarelle, josta hyppäsimme Lamman saarelle menevään lauttaan. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, eikä maisemissa ollut valittamista. Hongkongin edustalla on valtavasti nättejä saaria Lamma Island on Hongkongin kolmanneksi suurin saari, jossa on pieni kalastajakylä, patikointireittejä, kauniita rantoja ja toisen maailmansodan historiallisia paikkoja. Kalastajakylän ravin...