Tekstit

Näytetään tunnisteella eroavaisuudet merkityt tekstit.

8 x kun Hongkong oli hassu

Kuva
Tää postaus on ehkä tietyllä tavalla jatkoa  tälle aiemmalle postaukselle , jossa pohdin Hongkongin ja Suomen eroja. Varsinaisia kulttuurishokkeja täällä ei ole tullut, ja siihen auttoi varmasti se, että Aasiassa ja Hongkongissakin oli tultu reissailtua useamman kerran aiemmin. Muutamia kummastuttavia juttuja on kuitenkin tullut vastaan. 1. Shampoonainen Meillä on täällä asuntolalla ihana paikallinen siivoajanainen, joka osuu joka ikinen aamu mun aamupalahetken aikaan keittiöön siivoamaan. Naurattaa jo pelkästään se, että ihan sama olenko siellä ennen aamuseitsemää vai vasta 12 maissa, niin hän ilmestyy sinne hetken kuluttua myös. Siivoaja ei puhu kuin kantoninkiinaa, joten kommunikointimme on lähinnä tervehdysten sanomista. Välillä hän saattaa kysyä minulta jotain kiinaksi ja osoittaa vaikka ruokaani samalla. Olen alkanut vastailemaan hänelle suomeksi, sillä se menee aivan yhtä mainiosti perille kuin englantikin. Eli ei laisinkaan. Hän on kuitenkin ihanan positiivinen j...

Hongkongin ja Suomen eroja

Kuva
Heippa! Sain palautetta siitä, etten voi pyytää tilaamaan blogiani ja sitten lopettaa kokonaan kirjoittamista. Pahoittelut hiljaiselosta ja lupaan kirjoitella useammin jäljellä olevien kahden vaihtokuukauden aikana! Kirjoitin aikoinaan postauksen Australian ja Suomen eroista. Se on yksi tämän blogin kestosuosikkeja, joten ajattelin nyt kirjoitella samantyyppisen setin myös Hongkongista. Totta kai Suomi ja Hongkong eroavat monella muullakin tapaa toisistaan, mutta tässä asioita, joita olen havainnut omassa arjessani täällä. Ehkä joukosta löytyy myös jotain hyödyllistä tänne suunnalle matkaaville. Tavat ja kulttuuri Hongkongilaisilla on sekä kiinalainen että englanninkielinen nimi. Usein enkkunimet ovat tavallisia britti- tai jenkkinimiä, mutta välillä vastaan tulee erikoisempiakin. Mulla on kaveri nimeltään Miumiu, eräällä kurssillani on Royal ja kaupassa mua palveli kerran Tomato. Paikalliset eivät ymmärrä juurikaan sarkasmia. Vitsailtiin muiden vaihtarien kanssa siitä, e...

Suomen ja Australian eroja part II

Kuva
Täällä elellessä on tullut huomattua enemmänkin eroja Suomen ja Australian välillä, joten ajattelin kirjoitella jatkoa  tälle  postaukselle :) Lainsäädäntö Ainakin Queenslandissa täysin laitonta on siis jättää alle 12-vuotias lapsi yksin kotiin, tai edes autoon siksi aikaa kun käyt pankkiautomaatilla tms. Näin ollen kaikki tämän ikäiset lapset täytyy hakea koulusta joko kävellen tai autolla. Lapset eivät näin ollen myöskään saa kävellä tai pyöräillä pimpottamaan kaverin ovikelloa kysyäkseen "voiksä olla?". Jos haluaa leikkikaverin koulun jälkeen, pitää siitä sopia etukäteen playdates:ien muodossa. Täytyy sanoa että tässä suhteessa en lainkaan kadehdi aussilapsosia! Laitonta on myös roskaaminen, josta napsahtaa tuntuviakin sakkoja! Australia kuuluu niiden maiden joukkoon, jossa ylinopeussakon saaminen on kaikkein helpointa. Täällä poliisi nimittäin sakottaa jo 1km/h ylinopeudesta! :D Mun saksalainen kaveri sai alle 10km/h ylinopeudesta kevyen $200 sakon, eli summat on my...

Isoimmat erot Suomen ja Australian välillä

Kuva
Liikenne No ensinnäkin liikenne on täällä vasemmanpuoleinen. Se tarkoittaa kuljettavan puolen lisäksi sitä, että ratti on autoissa eripuolella. Vilkku ja pyyhkijät ovat päinvastaisilla puolilla rattia kuin mihin Suomessa olen tottunut, ja tämä aiheutti hieman ongelmia alkuun. Mutta uskokaa tai älkää, nykyään "vääränpuoleinen" liikenne sujuu kuin itsestään! Parin ensimmäisen viikon ajan piti todella keskittyä, mutta aika nopeasti homma alkoi luonnistua! Liikenneympyrät ajetaan täällä myötäpäivään, eli eri suuntaan kuin Suomessa. Yllättävän helposti tämäkin lähti sujumaan kuin itsestään. Tietä ylitettäessä on muistettava katsoa oikea-vasen-oikea, samoin kolmion takaa tullessa. Missä tahansa kohtaa tietä ei saa tehdä u-käännöstä. Autoilijan on löydettävä paikka, jossa sille on oma liikennevalonsa, ja liikennemerkki tekstillä ' u-turn permitted' . Nopeusrajoitukset ovat täällä aikamoisen korkeat. Poikien koululle vievä tie on todella mutkainen ja melko vilkas...